Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

lauantai 31. toukokuuta 2014

Cowboy Beef: Grillattu&Kahvi-Chili Maustettu Välikyljys& Papusalsaa



Kaksi Cowboyta istuu iltanuotiolla silmin nähden ruttuista sätkää imeskellen. Toinen kavereista on juuri vetänyt purkkiin rankan Marlboro mainoksen. Hän on juuri näytellyt roolinsa laskevassa auringossa, heilutellut lassoaan mustan orin selässä, kyseinen rooli oli hänen ensimmäinen ja täten myös viimeinen. Hän on näytelmän tähti ja koristaa jenkkilässä jokaista kliseistä röbömainosta. Itse asiassa tuosta keikasta on kulunut jo 50 vuotta mutta tuntee tapahtuneen kuin eilisen.

Toinen on vanhempi, köyhän miehen John Wayne mutta muistaa myös Eastwoodin jokaisen repliikin ulkoa. Nyt nämä 2000-luvun vanhemmat wannabe bandiitit sytyttävät nuotiota hartaasti menneitä muistellen. Ennen ratsastettiin auringonlaskuun dogaamaan meskaliinia joka oli meksikon pojilta pöllittyä ja täten maistui paremmalta. Se oli aikaa jolloin housujen nahkasuojat oli täynnä kaktuksen piikkejä kun siellä ravattiin orilla Teguilapäissään. Nyt nämä Pohjoisen Amerikan länkisääriset miehenloput pohtivat ratkaisuja kurnivaan mahaansa, sätkän tupruttelu kun saa aikaan kovia nälän tunteita. Molemmat riisuvat puuvilla huivinsa joka on hiestä märkä. Toinen heistä alkaa jäkättämään nykynuorista ja siitä miksi nuoret nauravat heidän saapailleen joissa on viiden sentin korot eivätkä siitä huolimatta tunne itseään sen enempää lähinnä Gary Glitteriksi. Toinen taas päivittelee kun ei enää villien nuoruusvuosien tapaan meinaa mahtua 2 kokoa liian pieniin housihinsa. Ärsytystä lisää myös se, että nykymuoti toi mukanaan liian kireät farmarihousut ja kivipestyt farkut.

Nuotio roihuu mukavasti ja isännät laittavat preerialle pop-up ravintolaansa yön hämärtyessä. Toinen kaivaa laukustaan huovan ja kenttäpullon jossa on kunnon BbQ-valelukastikkeen ainekset. Toiselta löytyy kahvipannu ja todella äreää sumppia lähtee tulille. Mistään ihan miedosta kahvista ei ole puhe kun nämä kaverukset alkavat keittämään. Kivääri asetellaan nuotion viereen ja myös paistinpannu ja paputölkki laitetaan odottamaan vuoroaan.

Toinen purkaa sisintään ja kertoo kuinka maailma muuttuu. Häntä raivostuttaa se, että nykyajan Cowboyt ovat hipstereitä jotka ajelevat avolava-autoilla kireät farkut jalassa. Toista harmittaa se, että ainoassa kunnon 2000-luvun Cowboy leffassa päätähti on musta. Toinen kuitenkin lohduttaa toveria kertomalla, että Suomessa tehtiin Mannerheimistä samanlainen leffa ja näyttelijä oli musta. Molempia ravistuttaa myös se, että heidän läheinen ystävä Buffalo Bill Codyn nimi yhdistettiin Uhrilampaisssa kunnon sekopään rooliin. He päätyvät yhteistuumiin toteamaan, että nykytaidetta ei voi ymmärtää ja, että ennen kaikki oli paremmin. Preeriakin laidunnettiin ilman piikkilankoja. Yhdestä asiasta he ovat samaa mieltä: Kahvi on edelleen mustaa ja papuja saa tölkeissä. Lähtökohdat elämälle ja ikuiselle nuoruudelle ovat siis edelleen olemassa.

Sitten onkin aikaa kaivaa laukuista muorien pakkaamat eväät. Toiselta löytyy kahvin lisäksi tietenkin kuivattua ja jauhettua Anchoa sekä muita kuivamausteita. On siis aika valmistaa kunnon Kahvi-chili Rub. Jotta toinen tovereista ei olisi tullut vain lokkimaan paikalle, niin hän vetäisee laukustaan kunnon jötkäleet härän välikyljystä. Aika ei ole nivelten lisäksi syönyt perinteitä ja pihvit on edelleenkin vähintään 400g/kpl. On siis aika lyödä maut pintaan, ensin kuivamausteet ja sitten vasta valellaan. 



Vahvaa kahviakin jäi juttelun lomassa pannuun joten siitähän saadaan kunnon valelukastike. Yhdistetään hieman mausteseosta, worchesteriä,öljyä, paseerattua tomaattia ja vahvaa kahvia. Keitetään kokoon ja velellaan kokoajan pihvejä käännellessä. Tätä miehillä olikin valmiina kenttäpullossa vain kahvi tarvitsi listä joukkoon.  Aikaa kultaa muistot ja toinen vetäisee illan tärkeimmän raaka-aineen, paputölkin. Aina on oltava revolveri ja paputölkki. Ensin pavuista tehdään papusalsaa ja kun on syöty, niin ammuskellaan tölkkiä. Luojan kiitos myös savusalsaa oli muori muistanut miehelleen pakata. Sekin tölkki ammuskellaan reikiä täyteen ruoan jälkeen. Siinä vaiheessa toinen kysyy kaveriltaan: "Miksi me aina nuorena oltiin niin tyhmiä, että ratsastaessa ammuskeltiin tyhmänä ilmaan ja tuhlattiin panokset?" Kaveri vaivaantuu eikä vastaa vaan muistelee kaveriaan Jesse Jamesia,  joka oli myhkäinen poika mutta nyt koristaa sukunimellään lähes jokaisen cowgirlin housujen perspuolella. Kateellisena tajuaa, että jokainen mies halusi sinne vähintään sukunimensä.

Siinä nuotion ääressä syntyi mieletön perinteinen herkku, laulettiin Westernin ikivihreät ja jopa Nancy Sinatran Bang Bang, you shoot me down. Kirottiin ja parannettiin maailmaa puhumalla. Siinä sai osansa seriffit, kullankaivajat, intiaanit ja lainsuojattomatkin.Siinä ei kukaan sanalta säästynyt. Vaikka koko maailma on muuttunut, niin maailman todettiin olevan edelleen se sama. Ymmärrettiin että ainoastaan itse on muuttunut. Lopuksi toinen katsoi kaveriaan ja kaiken sen sanoiksi kiteytti: "Voi meitä, muita ei voi"

Kahvi-Chili Rub

2rkl espresso tai peruskahvia
1rkl Ancho -Chiliä
1rkl chilijauhetta
1rkl savupaprikajauhetta
1rkl savusuolaa
1rkl mustapippuria
1rkl sipulijauhetta
1rkl valkosipulijauhetta

Sekoita kaikki sekaisin ja säilö kannelliseen purkkiin. Säilytä kuivassa ja viileässä paikassa. hiero mauste lihan pintaan ja anna maustua ainakin tunti kylmässä. Grillaa piffejä noin 5min per puoli usein käännelleen ja valelusoosilla valellen.Anna lihan vetäytyä hetki ennen leikkaamista.

Valelukastike

2dl Vahvaa kahvia
1dl chiliketsuppia
75g tomaattipyreetä
1dl fariinisokeria
½dl maissi-tai oliiviöljyä
½dl omenaviinietikkaa
2rkl worchesterkastiketta
2rkl Kahvi-Chilimaustetta (yllä olevaa)

Mittaa kaikki kattilaan ja kietä kokoon paksuksi. 



Papusalsaa

2dl Savusalsaa (ohje klikkaamalla tästä)
1 tölkki chilipapuja

 Lämmitä pavut kattilassa ja lisää sekaan savusalsa

Lisäksi vielä avokadoa, limeä ja tuoretta punaista & vihreää jalapenoa

7 kommenttia:

  1. Kiitos, ihan hemmetin hyvä juttu ( ja resepti) :D

    VastaaPoista
  2. Nämä sun reseptit pitäisi lukea aina ENNEN kuin menee kauppaan. Nyt minua kaduttaa, että meillä on ruokalistalla jotain paljon tyttömäisempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan kyhätä joku mobiilisovellus joka sisältää kauppalistan :-) sit se piippaa kun astut kauppaan. Tai sit tästä lähtien varotan hyvissä ajoin :-)

      Poista
  3. Wow Jones - mä oikein uppouduin tähän stooriin. Ihan mahtava! Seuraavaks sit länkkäri tulille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks juu Hanna. Aamulla unenpöperössä kirjotettu stoori :D

      Poista
  4. Jostain olen lukenut, että grillillä lihan saisi kääntää vain kerran. Mitäs siihen sanot?

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit