Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

tiistai 13. toukokuuta 2014

Tortillat Oluessa Haudutetusta Pulled Porkista





Jos jotain kannattaa omassa köökissä valmistaa heti kerralla iso satsi, niin ainakin pulled porkia ja kunnon meksikohenkistä rubia. Minä en opi kumpaakaan tekemään isoa satsia mutta olkaa te viisaampia. Kyseessä on nimittäin kuitenkin sellainen pläjäys jota täällä kului myös äitienpäivänä aamupalapöydässä. Puolisolle kun pyöräytin Meksiko henkisen munakkaan johon töräytin kyseisiä juttuja.

Olen kuin huomaamatta muuten noin viikon syönyt Meksikoon kallellaan olevia sapuskoja, joten pienestä ihastuksesta voidaan puhua. Lisäksi fanitan niiden mahtavia makuja ja helppoutta sekä nopeutta. Pienillä mutta maukkailla jutuilla saa aikaan todella mahtavan aamiaisen, lounaan tai iltapalan hyvinkin sutjakkaasti.

Harvemmin duunin jälkeen jaksaa mitään sen kummempaa kokkailla mutta tortillan tai tacon vääntäminen onnistuu pienessä koomassakin. Nopealla en tarkoita Pulled Porkia mutta mikäli on fiksumpi kuin minä, johon ei muuten paljoa tarvita, niin valmista possua heti kunnon läjä. Kilon palalla ei juuri pitkälle pötkitä, sillä paino tippuu joissain ruhonosissa pitkässä haudutuksessa helposti 20-30%. Itse käytin porsaanpaistia jonka itse leikkaisin kun sain ilon ja kunnian paloitella kokonaisen sian. Ruhosta sain ryövättyä leikkauspalkkiota 1/4 sian verran. Kyseistä satsista on siis paisti ja grillikylki käytetty. Grillikylki ohjeen löydät täältä.

Jos vielä saan puolustella Meksikolaisten tovereiden kokkailuja, niin ovat perhanat vieläpä edullisiakin, jos vain jaksaa/on aikaa tehdä kaappiin valmiiksi salsaa, marinoitua punasipulia ja pitää cuagamole tarvikkeet lähellä. Tortillalätyt ei paljoa ota,eikä niiden tekeminen itse ole vaikeaa tai aikaa vievää. Niistä tulossa tuonnempana lisää.

Tähän kyhäilemäni mausteseos ei ole ainoastaan meksikolaiseen ruokaan vaan kannattaa kokeillä sitä mihin tahansa grillimättöön. Kalasta en mene takuuseen mutta tuskin mausteseos sitäkään pilaa. 

Hei, ja ihan vinkkinä kannattaa myös kokeilla possun sijaan repiä myös nautaa. Ohjetta täältä. Toimi hyvin hamppareille, miksei myös tortillaan?

Oluessa Haudutettu Pulled Pork

n. 1,3kg Porsaan paistia
TexMex Mausteseosta (ohje alla)
2 0,33cl pulloa tummaa olutta
Tuoretta punaista Jalapenoa
Tuoretta vihreää Jalapenoa

Hiero kuivamaustetta kauttaaltaan possun pintaan. Säästä n.2-3rkl maustetta vielä loppuun.

Laita liha pataan ja hauduta 150 asteessa 3 tuntia. Lisää sekaan olut ja hauduta vielä tunnin verran. Revi liha 2 haarukan avulla säikeiksi. Sekoita loppu mausteseos revittyjen lihojen sekaan. Sekoita liha ja padassa oleva kastike keskenään. Leikkaa päälle jalopeno siivuja.

Tarjoa Cuaqamolen ja salaatin kera.

TexMexRuB

2rkl savupaprikajauhetta
1rkl Ancho- chilijauhetta
2rkl valkosipulijauhetta
2rkl sipulijauhetta
1rkl jauhettuja korianterinsiemeniä
1rkl juustokuminaa
1rkl kurkumaa
1rkl suolaa

Sekeuita ja säilö kannelliseen purkkiin.

4 kommenttia:

  1. Meillä oli äitienpäivä samalla teemalla, meksikolainen ruoka on muutenkin ollut kovassa nousussa kotikeittiössä. Voisin syödä tacoja joka päivä!

    Yleensä syön pulled porkia, mutta nyt äitienpäivän kunniaksi repäisin ja testasin vaihteeksi pulled chickeniä, villiä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina on yhdelle tacolle tilaa ja aikaa :-) pulled chicken on kyllä hyvää ja onneks edes koivissa on rasvaa, muuten aika kuivaa kaveria.

      Poista
  2. Kiinnostaisi tietä tarkemmin mitä olutta käytitte? Schlenkerlan savuolut voisi tehdä veikeän säväyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savuolut olis kyllä tähän enemmän kuin paikallaan! nyt mentiin ihan Lapin Kullan Arctic Malt Dark oluella.

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit