Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Simppelit Pohjolan Tortillat






Nyt on toteuttu lukijan toive Tikka Masalan muodossa joka saikin lukijoiden keskuudessa positiivista palautetta ja ihmiset kokkaamaan. Hienoa, sillä  Tikka Masalan tapaiset ruoat ovat kuitenkin kovin kaukana omalta mukavuusalueelta. Kyylähän se bloggaajan sydäntä lämmittää kun keitokset saa ihmiset innostumaan ja kokkaamaan kotona. Oli kuitenkin piristävää paneutua hetkeksi Pohjolan makujen ulkopuolelle ja voi kuinka rikkaita makuja siitäs syntyikään. Routa porsaan kotiin ajaa ja niimpä hetken mielijohteesta aloin kehittelemään ajatusta tortilloista, pohjoisen tyylillä. Aika oli todistaa, että tuo tapetilla oleva tortillamötkäle taipuu myös pohjoisen tyyliin.


Meksikon heimoveljet soittaisivat minikitaraansa hermostuneesti ja suoristelisivat sombreroaan jos näkisi kuinka pohjoisen poika talven keskellä päräyttää tortillat ylikypsästä hirvenniskasta ja punajuurisalsasta. Siinä voisi jopa jalapeno mennä herkimmillä väärään kurkkuun. Usko tai älä mutta pirullisen hyviä nämä oli ja suurin ihastukseni oli aivopierun tuottama punajuurisalsa. Raikas mutta mukavan potkun omaava punajuurisalsa syntyi hyvinkin vähillä duuneilla ja raaka-aineilla. Punajuuren ja piparjuuren yhdistelmä on varmasti monille tuttu mutta mikäli kyseinen on kokematta, niin suosittelen kokeilemaan. Lisukkeena sen verran hyvä, että toimii muussakin tarkoituksessa kuin tortiloissa. 

Punajuurisalsa

4 punajuurta kuutioina
vettä
1 omena kuutioina
2 punasipulia
pala piparjuurta (oman maun mukaan)
2rkl punaviinietikkaa
4rkl oliiviöljyä
1tl sormisuolaa
ripaus kuivattua rosmariinia

keitä punajuuret vedessä mutta jätä purutuntumaa. Jäähdytä. Jätä n.½dl vettä punajuurien sekaan ja lisää loput ainekset ja sekoita. 

Mikäli hirvenniska ei kuulu kauppasi valikoimaan, voit toki käyttää muutakin ruhonosaa esim. paistia. Yhtä hyvin voit käyttää peuraa, poroa tai vaikkapa ihan kotimaista nautaa. Tortillalättyjen virkaa hoiti tietysti Lapin Rieska- Tortillalätyt joita löytyy varmasti jo lähes tulkoon joka kaupasta. Hirvenlihan hauduttelin ihan rennosti ja vähäelkeisesti pohjolan tyyliin lihaliemessä vain laakerinlehtien ja maustepippurien kera. Ensin suolasin lihan katajanmarjasuolalla. Katajanmarja suola on helppo väsäillä kotosalla yhdistämällä kourallisen gourmet sormisuolaa ja 4-5 katajanmarjaa. Mortelliin ja hieman murskaa sekaisin. Valmis.

Kunnon #kisaruoka. Näitä syödessä kehtaa huutaa Suomen voittoon niin lajissa kuin lajissa. Täällä ainakin nautitaan näitä uudemman kerran viimeistään Suomen lätkäpeliä tsiikaillessa.


Hirvenniska

1,2kg Hirvenniskaa (tai muuta haluamaasi lihaa, mieluiten riistaa)
4rkl katajanmarjasuolaa
2 laakerinlehteä
5 maustepippuria
1l lihalientä

Suolaa liha kauttaaltaan ja anna maustua kylmässä tunnista vuorokauteen. Leikkaa niska 4-5 osaan. Paahda lihaa uunissa täydellä teholla n6-8min. Lisää pataan nesteet ja muut maut. Hauduta 150 asteisessa uunissa 2½ tuntia. Revi liha ja nauti kunnon mättöä. Hirvenlihan oma maku pääsee esille, mikä sen parempaa.

Nauti Rieska- tortillalättyjen, punajuurisalsan ja smetanan kera. Raasta vielä päälle tuoretta, raikasta pohjolan wasabia eli piparjuurta. Jos haluat virittää tortiloille jotain vihreää, niin suosittelen lehtikaalia.


14 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa. Meillä herkuteltiin viime vuonna ylikypsällä porolla rieskojen kera.

    VastaaPoista
  2. M-Ä E-N K-E-S-TÄ! Näitä sun postauksia ei saisi tulla yhtään katsomaan. Ei ollut sitten tippaakaan nälkä ennen kuin aloitin lukemisen, mutta nyt saa nieleskellä ja on pakko lähteä tekemään voikkaria. Voih, näyttää aivan superhyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-I-I-T-O-S :-) ilkeyttäni ja teitä kiusatekseni postailen :-)

      Poista
  3. Minä olen ihan samoilla linjoilla Anu T:n kanssa: minäkään en meinaa kestää näitä loistavia reseptejä. Näitä PAKKO-TEHDÄ-JUTTUJA tulee nopeampaa kuin mitä ehtii tehdä. Pitää tehdä punajuurisalsaa heti huomenna, eiköhän se mene hirvikäristyksenkin kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :-) punajuurisalsa uppoaa käristyksen kanssa varmaan iha mainiosti.

      Poista
  4. Mainio idea! Kyllä näillä kelpaa kannustaa Suomi voittoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks Annaleena :-) näillä pääsee kisastdiossa suosioon.

      Poista
  5. Huh huh. Nyt on kova setti! Ja näyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! pakko olla kun noin kovasta suunnastakin kehuja satelee :-)

      Poista
  6. Voi hyvät hyssykät näitä sun oivalluksias! Punajuurisalsa kuulostaa niin törkeen hyvältä että on pakko pistää kokeiluun pikimmiten. Ei tossa hirvenniskassakaan varmasti mitään vikaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :-) punajuurisalsa oli kyllä itellekin positiivinen yllätys ja piti tehdä lisääkin. Hirvenniskakin hävis yhtä nopeeta :-)

      Poista
  7. Aina kun tuntuu, että nyt suklaa ja sokeri rupeavat tuleman ulos nenästä ja korvista, tulen tänne ja pelastan itse! Ja aina tule liha himo ja pelastettu olo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh,kiitos Sanja :-) olen ensiapusi sokeriövereissä :-)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit