Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Suklaateetä ja Sitruunamunkkeja

 
 
 
Oi,koko viikko menny duunissa. Huomenna vielä hoitaan tuttavan miehen 30v pippaloihin kokkailut. Kiireisestä viikosta johtuen ei ole tänne ehtinyt postailla. Nyt kerkiän hellimään teitä sitruuna-valkosuklaa munkeilla.  pieni varaslähtö vappuun oli paikallaan,poika kun esitti toiveen,että jospa voisin tehdä munkkeja,pakkohan se oli. Pikkumiehelle näytti kyllä myös kelpaavan. Puoliso kun löysi vielä lähikaupasta suklaateetä oli herkuttelu hetki paikallaan. Kyllä näitä kehtaa vappuna tarjota,ite tosin teen hieman muuta,mutta siitä lisää myöhemmin. Simakin pitäis tehdä,eli onko vinkkejä tai ehdotuksia millä perus-simaa vois hieman piristää?
 

 2 kanamunaa
1,5dl soekria
6-7dl jauhoja
1rkl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1rkl Vaniljasokeria
2dl kuohukermaa
1,5dl sulaa voita
 
vatkaa munat & sokeri vaahdoksi vatkaimella. Lisää sekaan kuivat aineet osissa . Lisää lopuksi kerma ja jäähtynyt voi. Anna turvota 30min.

Muotoile pötköksi ja leikkaa 20 osaan. Tee keskelle reikä sormen avulla. Uppopaista frittikeittimellä tai 180 asteisessa öljyssä muutama min.
 
Kuorrutus
 
1 luomusitruunan mehu
2dl tomusokeria
150g Sulatettua valkosuklaata

Purista sitruunasta mehu,ja lisää sekaan tomusokeri. Vatkaa kunnolla tahnaksi. Lisää sekaan vielä sulatettu suklaa. Kuorruta munkit ja nosta kylmään. Munkkien kannattaa antaa jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista
 
 

17 kommenttia:

  1. Hihi, suloinen pieni maistelija ;) munkit kuuluvat vappuun ja ovatkin lähes ainoa vappuruoka joka menee alas mukisematta. Kyllä maistuisi nämä sinun tekemäsi munkit, nam!! Aion kyllä kokeilla taitojani jonkinlaisten tippaleipien kanssa jos aika riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) munkit on kyllä vapun kohokohta ja tietty sima. Nyt on kyllä pakko tehdä ite kunnon simaa. Tippaleivät ei oo iskeny,tosin mun tekemät ei oo mitään erikoisia...

      Poista
  2. Nautiskelija, tuleva kulinaristi , huippukokki :). Lapsille vaan paljon makuelämyksiä; kantaa hedelmää! Laittaisin perheelleen raparperia tai inkivääriä, jos sitä nyt mitenkään tarvitsee tuunata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi,toi raparperi kuulosti kans tosi loistavalle. Inkivääriä olinkin ajatellu,mut raparperi vaikutti iha hyvälle

      Poista
  3. Tekstinkorjaus sotkee mrr: laittaisin simaan...

    VastaaPoista
  4. uppopaistaminen mainittu- allekirjoittaneen huomio saatu :-) ihanan näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo,uppopaistaminen kruunaa kyllä kaiken.

      Poista
  5. Maustoin siman mintulla ja limellä. Maistelijoiden mielestä se oli vähän kuin mojito-simaa. :)
    Sitruuna-valkosuklaamunkit kuulostavat kyllä ihan superhyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin tosta mintusta,mutta limehän kuulostaa mahtavalta :D mahtava vinkki,kiitos!

      Poista
  6. Ihanan näköisiä munkkeja ja suloinen apukokki :-) Minä en ole tehnyt koskaan munkkeja itse... ajattelin vappuna kokeilla. Saa nähdä, miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiitos :) et ikinä?

      Nyt sitte vappuna munkkien paistoon. Se on helppo homma.

      Poista
    2. En ikinä, jollei ranskalaisia Merveilles lasketa ja nekin paistoi isäntä. Tänään tosin ostin donitsikoneen, joten voi olla, että munkkien paisto jää tältäkin vuodelta...

      Poista
  7. Herkullinen munkkiohje :) Ja kiitos muistutuksesta, en ole vielä antanut ajatustakaan vapulle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos :D onhan tässä vielä aikaa,mä olin vaan pirusti etuajassa :)

    VastaaPoista
  9. Herkullisen näköisiä munkkeja ja ihana pikkukokki. :) Suklaatee onkin ihan uusi tuttavuus, pitääpä joskus kokeilla.
    Mä olen harkinnut jo puolivakavissani munkin tekoa, mutta kun kammottaa se öljy..
    Eräs tuttava käytti joskus simaan appelsiinia sitruuna tilalla. Hyvää oli.

    VastaaPoista
  10. Ihania munkkeja!:) Minä teen siman aina sitruunoista ja appelsiineista. Käytän simaan hedelmistä kuoret sekä hedelmälihan ohuina siivuina, ja siivilöin ne sitten pois pullotuksen yhteydessä. Nyt tein tuon normaalisiman lisäksi myös vadelmasimaa, kun Dansukkerilta löysin ohjeen. Tuli todella nätin punaista, ja aika hyvällekin maistui, kun pullotuksen yhteydessä pikkaisen maistoin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) luin kans tosta vadelmasimasta juurin dansukkerin sivuilta. Kuulostaa kyl tosi kivalta, vähän erilaista kun yleensä.

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit