Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Taivaallista chevre-purjoa kanalle

Niinkuin joku viisas sanoi, ettei Suomalainen ruoka kulttuuri, jossa kaikki halutaan nopeasti nenän eteen voi synnyttää muuta kansantuotetta kuin hunaja marinoidun broilerinsuikaleen. Taisi olla vielä Riku Rantala, ja oikeaan osui. Tosin kaupan marinadi on aidosti kamalaa, ja toiseksi kyseinen marinadi on helppo tehdä itse, ja saa vielä parempaa.


Se Hyvä Marinadi Kanalle

n.550g kanaa
1rkl Hunajaa
1tl savupaprikaa
1tl kurkumaa
1tl Currya
1tl inkivääriä
kuivattuja yrttejä

Kaikki sekaisin ja anna marinoitua tunnista vuorokauteen.



Chevre Purjoa Kanalle

1pkt .150g Vuohenjuustoa
1 iso Purjo
2dl Kermaa
1rkl Kanafondia
0,5dl Valkoviiniä
suolaa
valkopippuria
Tuoreita Yrttejä
.


Freesaa Purjoja oliiviöljyssä hetki, älä ruskista. Lisää sitten viini ja anna kiehahtaa. Sitten lisää kerma ja kanafondi ja anna kiehahtaa. Laske lämpöä ja anna muhia kannen alla miedolla lämmöllä kunnes kastike on paksua


Eilen luonto kutsui, ja lähdettiin kaverien kanssa Mernkurkkuun grillailu mielessä. Merimaisema kevyellä pakkasella oli kyllä aika loistava. Ihan kuin musta-valkoelokuvassa. Alla oleva kuva puhukoon puolestaan.


Sitten nuotio liekkeihin, toverini Eräjorma hoiti homman partaansa polttamatta....


Grillattua paprikaa aurajuustolla


....lisää Auraa... ja Makkaraa!!


Ei ollut valittamista, kyhäsin vielä komian lautasen lankun palasesta....






     Niinhän se aina menee, että kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös nuotio Kersantin vanhalla laavulla!

2 kommenttia:

  1. Teen usein kalaruokien seuraksi arkisempaa purjomuhennosta. Hyvää sekin, mutta täytyy kokeilla myös tätä gurmeempaa versiotasi.:)

    Laavulla käynti eväiden kanssa on ihan mahtavaa ajankulua. Tänään juuri suunniteltiin, jos rakennettaisiin omaan metsään laavu ja nuotiopaikka, kun ei enää pitkään aikaan olla voitu käydä yleisillä laavupaikoilla koiran kanssa. Niissä aina pakkaa tulemaan irtokoiria liian liki, eikä meidän vanhapoika pidä sellaisesta yhtään. Oman metsän laavussa olisi sekin hyvä puoli, että se olisi sitten ihan kivenheiton päässä kotoa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa kokeilla tuota chevrea,ja vielä loraus hunajaa,tai marja hyytelöä seuraks. Ja ite en kyllä tiedä mitään hienompaa kuin talvinen luonto ja siellä grillaaminen ja rosvopaisti. Pakkasessa vielä 4kg:n poropaisti odottaa pääsyä kuoppaan :)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit