Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

torstai 1. marraskuuta 2012

täytettyä munakoisoa

Munakoiso eli hienolta nimeltään aubergiini päätyi syötäväksi tällä kertaa täytettynä. Pakko myöntää etten ole koskaan aiemmin syönyt munakoisoa täytettynä, vaan yleensä oon käyttänyt sitä vain "pihveinä" tai lämpimissä kasvislisukkeissa esim. Ratatouillessa. Enkä ole sitä raaka-aineena pitänyt mitenkään sen erikoisempana, nyt pidän. Täytettynä se on hyvää,kevyttä, täyttävää ja vieläpä iha kivan näköistä kamaa. Eikä munakoiso ole edes hintavaa, silti sitä on tullut usein vähäteltyä, ei enään.

Yksi erikoinen fakta on myös se, että sen ravinnoksi käytettävä osa, hedelmä, on kasvitieteellisesti marja, mutta kulinaarisessa mielessä lähinnä vihannes. Nippeli tietoo, mutta hyvä tietää ja loppupeleissä aivan sama muuttuuko marja lautasella vihannekseksi jos härkäkin muuttuu lautasella naudaksi, kukko kanaksi. yksi on ja pysyy, ja se on se, että munakoisoa kannattaa syödä useamminkin ja juuri täytettynä. Ja täytevaihtoehdot riippuu vain tekijästä ja mielikuvituksesta.
Munakoisoa saa myös violettina, jopa punaisena ja valkoisenakin, mutta valkoista versioo kannattaa vältellä sillä ne sisältää myrkyllistä  solaniinia. Suomesta tosin saa yleensä vain tuota perinteistä tummaa koisoa.

Ja ei, munakoisoa ei ole pakko itkettää, eli suolan annetaan seistä munakoisoviipaleen päällä hetken ja pinnalle nousseet nesteet pyyhitään paperilla. Toki voi jos haluaa, mutta ei oo pakollista.



Ei muuta kun kokkaileen munakoisoa

Täytetyt munakoisot:
2:lle

1 isohko munakoiso

Halkaise munakoisot ja koverra sisustaa ulos (älä kaikkea) . Säästä sisus täytteeseen.

Täyte:

300g jauhelihaa
2 shalottisipulia
valkosipulia oman maun mukaan
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl härän fondia
1 chilipalko
ripaus sokeria
suolaa
pippuria
Parmesania

Freesaa sipulit ja chili öljyssä/voissa. Lisää jauheliha ja ruskista. Heitä sekaan koverrettu sisus, fondi ja tomaattipyree, sekä ripaus sokeria. Mausta ja anna hautua hetki.
Täytä koisojen puolikkaat täytteellä ja lado päälle parmesania niin paljon kuin haluat. Tällä kertaa meni kourallinen per puolikas.

Laita uuniin 200 asteeseen kunnes juusto sulaa ja ottaa väriä.  Itse käytin todella hienoksi raastettua parmesania joka ottaa hienon ruskean värin. Nauti.

"Avokadosalaatti":

1 avokado
1 porkkana (ohuina siivuina)
1/2 punasipuli
paprikaa
tomaattia
valkosipulia
timjamia
öljyä

sekota kaikki ainekset sekasin paitsi avokado. laita ne uuniin samaan aikaan koisojen kanssa. Lisää viimeisenä vasta avokado ja purista päälle paahdettua sitruunaa.

Paahdettu sitruuna

1/2 sitruuna
sokeria

kasta sitruunan leikattu pinta sokeriin ja paahda kuivalla pannulle väri. laita vielä hetkeksi uuniin ja purista avokadojen päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aina on kiva jos kommentoit